torstai 4. tammikuuta 2018

TÄHTITAIVAAN VUOSIKATSAUS 2017

Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika katsoa mitä vuodesta 2017 jäi käteen tähtikuvauksen ja muiden taivaan tapahtumien tiimoilta. Omakohtaisesti mieleen ovat jääneet parhaiten kehnot kuvaussäät ja jonkinlainen alakulo kuvausmahdollisuuksien puutteen vuoksi. Välillä sitä oikein ihmettelee, miksi edes yrittää harrastaa taivaan tarkkailua täällä pohjoisen perukoilla. Mutta ei sentään pelkästään huonoa, sillä tarkemmin ajateltuna vuoteen mahtui kuitenkin myös hienoja kokemuksia ja onnistuneita otoksia. Ehkä vuosi ei sittenkään ollut niin surkea kuin se nyt keskitalven pimeydessä tuntuu. Seuraavaksi siis vuoden 2017 kuvamateriaalia pintaa syvemmältä eri aihepiireihin jaoteltuna.


Tähtitaivaan ja sen ilmiöiden harrastaminen ei välttämättä rajoitu pelkästään pimeään taivaaseen ja siellä lojuviin yksittäisiin tähtiin, vaan sen voi mieltää myös vaikkapa Maan ominaispiirteiden tutkimiseen. Onhan Maakin vain yksi planeetta Linnunradalla tuhansien ja taas tuhansien muiden joukossa. Maata voisikin pitää siten erityisenä malliesimerkkinä planeetasta, jolla nyt vain sattuu olemaan elämää. Onko se sitten älyllistää elämää, voidaan olla monta mieltä. Joka tapauksessa itse ainakin käyn mielelläni kiertelemässä välillä myös paikallisia luontokohteita, joita tietysti sitten pyrin kuvaamaankin. Vuonna 2017 erityiset kuvausretket suuntautuivat Liedon Nautelankoskelle ja Kurjenrahkan kansallispuistoon, joka puolestaan sijaitsee useamman eri kunnan alueella noin 40 kilometrin päässä Turusta pohjoiseen. Nautelankosken retki ajoittui huhtikuuhun, jolloin koskessa oli riittävästä vettä mukavien kuvien ottamiseen. Myös auringon viimeiset säteet toivat tuolla kerralla kiinnostavia värisävyjä kuohuviin koskiin. Kurjenrahka oli puolestaan kuvauskohteena lokakuussa, jolloin kirkas ja kuulas syyspäivä toi maisemaan kiinnostavia väri- ja valoelementtejä. Vaikka en sinällään olekaan erikoistunut luontokuvaukseen, niin näistä molemmista sain mielestäni varsin mukavat kuvat aikaiseksi. Kotimaisten kohteiden lisäksi Maan monimuotoisuutta hyvin edustava paikka löytyi lomamatkalla vuoden 2017 kesäkuussa Etelä-Ranskasta, jossa maailman kolmanneksi suurin kanjonialue, Verdon, sijaitsee. Valitettavasti kanjonin paras näköalapaikka sijaitsee paikassa, jossa Aurinko paistaa kesäpäivänä kuvaajan kannalta hankalasti. Tämä näkyy myös omassa kuvassani kohteesta.

Nautelankoski on keväisin kiinnostava paikka kuohuvien vesien ansiosta. Nautelankoski, Lieto, 2.4.2017.
Kurjenrahkan kansallispuisto ja Savojärvi on usein retkeilykohteena syksyisin. Savojärvi, Yläne, 15.10.2017.
Verdonin kanjonit Etelä-Ranskassa edustavat hieman erilaisempaa kalliomaisemaa kuin mitä Suomessa on totuttu näkemään. Verdon Canyon, France, 13.6.2017.

Ilmakehän ilmiöitä näkyi puolestaan varsin tasaisesti vuoden ympäri. Kaikkein eniten näkyi erilaisia optisia ilmiöitä; haloja, sateenkaaria ja muita vastaavia. Ilmiöt olivat kuitenkin lähes jokaisella kerralla hyvin vaatimattomia, eikä niistä nyt jälkipolville kovin paljon mielenkiintoista kuvamateriaalia kertynyt. Ehkä hauskinta ja mieleenpainuvinta oli omatekoisen sateenkaaren ”valmistaminen” puutarhaletkun avulla ihan vain ajan kuluksi kesän ensimmäisinä lämpiminä päivinä. Ilmakehän tapahtumista parasta antia olivat ehdottomasti kaksi loistokasta esitystä valaisevien yöpilvien ja helmiäispilvien osalta. Molemmat tapahtumat olivat parasta mitä olen näistä koskaan nähnyt (toki pitää ottaa huomioon, että aktiivisempi taivaan katselu on itselläni kestänyt vasta vain 4-5 vuotta). Heinäkuun loppupuolella näkyneet valaisevat yöpilvet olivat kirkkaudeltaan selvästi kirkkaimmat mitä olen nähnyt. Valitettavasti tuotakin yötä häiritsi tavallinen pilvisyys, joka osittain peitti valaisevat yöpilvet taakseen. Jouluaatto puolestaan toi näkyviin huikean kirkkaat ja värikkäät helmiäispilvet. Kuulopuheiden mukaan kyseessä olisi ollut hienoin helmiäispilvinäytelmä Etelä-Suomesssa ainakin 10-20 vuoteen. Helmiäispilvien kuvaamisen osalta olin valitettavasti hieman myöhässä, sillä paras osuus oli jo ennättänyt mennä ennen kuin sain kamerani valmiiksi. Kaiken lisäksi taivaan ainoa tavallisten pilvien nauha kulki juuri niiden viimeistenkin helmiäispilvien editse häiriten huomattavasti kuvaamista. Ukkosia ja revontulia ei itselleni päätynyt kameran kennolle tämän vuoden aikana.

Sateenkaaren saa helposti itsekin aikaan Auringon valon ja tässä tapauksessa painepesurin avulla. Kuninkoja, Turku, 20.5.2017.
Heinäkuiset valaisevat yöpilvet suorastaan häikäisivät yön pimeydessä. Kuninkoja, Turku, 26.7.2017.
Auringon laskettua jouluaattona ilmestyi taivaalle kirkkaita ja värikkäitä helmiäispilviä, jotka tässä valitettavasti jäivät hieman tavallisten pilvien taakse. Kuninkoja, Turku, 24.12.2017.

Aurinkokunnan kuvauskohteista parhaimmat kuvat lienevät Kuusta planeettojen ollessa pääasiassa varsin heikosti kuvattavissa. Ainoastaan Venus löytyi vuoden alusta sellaisesta sijainnista, että se muodostui kiinnostavaksi kohteeksi kapean sirppinsä ansiosta. Myös Kuusta löytyy yleensä jotain kuvattavaa, joten se sopii lähes aina vuoden kuvauslistalle. Alkuvuodesta oli liikkeellä myös muutamia kiikarikomeettoja, joista näyttävin oli ehkäpä jo entuudestaan tunnettu 45P Honda-Mrkos-Pajdusakova.

Venus näkyi alkuvuodesta varsin mukavasti iltataivaalla. Iso-Heikkilä, Turku, 4.3.2017.
Kraatereiden täyttämä Kuu on aina kiinostava kuvauskohde. Iso-Heikkilä, Turku, 4.3.2017.
Komeetta 45P / Honda-Mrkos-Pajdusakova edusti puolestaan pyrstötähtien parhaimmistoa vuonna 2017. Kevola, Paimio, 21.2.2017.

Varsinaisen syvän taivaan kuvauksen osalta vuosi oli ilman selityksen mahdollisuutta kyllä poikkeuksellisen huono. Vuoden aikana pääpaino kuvauksissa oli hankkimani valokuvauskaukoputken käyttöönoton harjoittelu. Koko vuoden aikana sellaisia kuvausiltoja, jolloin sekä kuvauskeli että oma aikataulu sopivat yhteen oli loppujen lopuksi alle kymmenen. Osana näistäkin illoista Kuu häiritsi kuvaamista. Jonkin verran tuli tietysti kuvattua myös muitakin kohteita Turun Ursan suuremmalla kaukoputkella. Vuoden syvän taivaan kuvista kohokohdaksi muodostui helmikuussa kuvattu Rosette-sumu, joka lopulta päätyi myös suomalaiseen Tähdet ja Avaruus -aikakausilehteen.

Yksisarvisen tähdistön Rosettesumu, NGC 2237/2244 on varsin tyylikäs emissiosumu, jonka keskellä on myös avoin tähtijoukko. Kevola, Paimio, 21.2.2017.
Joutsenen tähdistön Pohjois-Amerikkasumu oli puolestaan sopivasti kuvattavissa syksyn pimeydessä. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Mitä sitten vuodelta 2018 on odotettavissa? Toivottavasti tietysti kirkkaita säitä, jotka sopivat omaan aikatauluun. Luonnollisesti myös erilaisia tiettyyn ajankohtaan liittyviä tapahtumia on odotettavissa, vaikka mitään erityisen hienoa tai ikimuistettavaa tapahtumaa ei olekaan tiedossa. Ehkäpä vuoden kiinnostavin taivaallinen tapahtuma on heinäkuun 27. päivä tapahtuva kuunpimennys, joka näkyy kohtuullisesti myös Suomessa. Kuu on valitettavasti pimennyksen aikaan kuitenkin melko matalalla. Ja jo nyt tulevana viikonloppuna on muuten aamutaivaalla kiinnostava konjunktio, kun Jupiter ja Mars ovat alle puolen Kuun etäisyyden päässä toisistaan sunnuntaiaamuna (7.1.2018).
Kaiken kaikkiaan planeetat näkyvät Suomessa harmittavan huonosti myös vuonna 2018, eikä kiinnostavimpien planeeettojen osalta edistystä tapahdu käytännössä vielä pariin vuoteen. Komeettojen osalta tunnettu tilanne voi muuttua nopeastikin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että syyskaudella voisi taivaalla viilettää parikin kiikarikomeettaa, joista aivan loppuvuonna näkyvä 46P / Wirtanen voisi näkyä jopa paljain silmin. Luonnollisesti myös vuosittaiset meteoriparvet ovat katsomisen arvoisia kohteita. Taivaalla siis riittää jälleen varmasti sekä ennakoituja että ennakoimattomia tapahtumia, joten silmät auki ja mielenkiintoista vuotta 2018.

Kuvat: © Jani Laasanen